26.07.12
Vadelmasadon kypsymistä on saatu odotella viileän ja sateisen kesän takia edellisvuotta pidempään. Ensimmäisiä avomaan vadelmia on jo näkynyt myyntipöydillä ja vadelman pääsatokauden odotetaan alkavan heinä-elokuun vaihteessa. Satokausi kestää todennäköisesti elokuun ajan.
Vadelmakasvustot eivät saaneet talvivaurioita viime talven aikana. Raakileiden kehitykselle olosuhteet ovat olleet hyvät, kun vettä on ollut riittävästi ja kasvustot hyväkuntoisia. Kohtuullisen hyvää vadelmasatoa voidaan siis odotella.
Lähiviikkojen sää kuitenkin ratkaisee, kuinka paljon vadelmaa saadaan hyvälaatuisena talteen. Vadelmaviljelmillä toivotaankin kuivia ja lämpimiä ilmoja sadonkorjuun ajaksi. Vadelman kokonaissatomääräksi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto arvioi 0,7- 0,8 miljoonaa kiloa.
Aromaattinen, mutta lempeä maku
Lisää vadelmia tuoreina salaatteihin, jäätelöannoksiin ja kakkuihin. Vadelman hienostunut maku sopii loistavasti maitovalmisteiden yhteyteen, kuten erilaisiin vaahtoihin, rahkaruokiin ja jäädykkeisiin. Kokeile vadelmaa myös liharuokien kastikkeisiin tai lisää viinietikkaan, jolla maustat makujen irrottua salaatinkastikkeita.
Vadelmahilloa on helppo pyöräyttää hillosokeripussin ohjeen mukaan tai alimpana näkyvällä ohjeella. Vadelmahillo kruunaa talvella runebergintortut tai maustaa teejuomat. Vadelma on hyvä pari hillossa mustikalle ja mustaherukalle. Helpoin tapa säilöä on pakastaa vadelmia. Pakastevadelmat suorastaan aateloivat höyryävän kaurapuuron.
Näyttäviä jääkuutioita saat pakastamalla kuution sisään pari vadelmaa. Höyrymehuksi vadelma sopii hyvin joko yksin, mustikoiden, raparperin tai herukoiden kanssa. Alla olevat vadelmaohjeet ovat kokeiltuja ja hyviksi havaittuja.
Vadelmanektari
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1080653
Vadelmakakku
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1174058
Vadelmamunakas
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/X_Reseptisivu.aspx?id=1080554
Hillo pehmeäkuorisista marjoista
http://keittokirja.kasvikset.fi/WebRoot/1035464/Oletussivu.aspx?id=1047940
____________________________________________________________________
Tämän aineiston tuottamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea
Lisätietoja: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto,
Tuija Tanska, puh. (09) 5841 6535 tai 040 838 4228
www.marjat.fi
- Vadelmakuvia tiedotusvälineiden käyttöön
- Facebook marjojen ystäville
- Marja- ja hedelmäreseptejä
- Marjojen ja hedelmien suoramyynti- ja itsepoimintatilat